Miten tässä näin kävi? Nostettu

En todellakaan arvannut, miten käy, kun lähdin Seripainoliiton järjestämään koulutukseen ja vuosikokoukseen vuonna 2006. Niinpä itsekin hämmästyin, kun laskin olleeni yhtäjaksoisesti Fespan hallituksessa jo 16 vuotta. Viimeiset vajaat kymmenen tästä olen ollut puheenjohtajana ja kyllähän aika on siivillä mennyt, koska Fespan työ on ollut mukavaa ja antoisaa!

Samalla kun olen saanut seurata painamisen ja tulostamisen verrattain nopeaa muutosta –niin tekniikan kuin markkinan osalta– olen ennen kaikkea päässyt osaksi verrattoman suurta ja monipuolista verkostoa. Oma osaamiseni ja yritykseni liiketoiminta ei olisi nykyisen kaltainen ilman tässä verkostossa olevia ihmisiä ja yrityksiä. Suureen osaan näistä olen tutustunut Fespan tapahtumissa ja tilaisuuksissa. Arvostan erittäin paljon alamme toimijoita ja sitä positiivista henkeä, jota Fespan ydinryhmä vaalii ja hoitaa. Jos olisimme olleet itsekkäitä, emme olisi käyttäneet paljon aikaa ja resursseja yhteisten asioiden edistämiseen.

Yksi asia, joka tuntuu helposti unohtuvan kaiken tehokkuuden ja digitaalisuuden keskellä, on ihmiset ja näiden muodostamat verkostot. Varsinkin kansainvälisessä kaupassa oikeiden verkostojen avulla ovet aukeavat ja asioiden hoitaminen sujuu. Jos oikeita kontakteja ei ole, niin se voi olla suoranainen este liiketoiminnan kehittymiselle. Sain kokea verkoston tärkeyden alkuvuodesta, kun teimme vientiponnistelua meille uuteen maahan. Verkostoni avulla onnistuimme ja saimme tarvittavan tönäisyn. Nyt on kauppaa jo saatu ja fiilis on korkealla.

Neuvoni on, että älä ole passiivinen, vaan lisää omia mahdollisuuksia laajentamalla kontaktipintaasi tulemalla mukaan Fespan toimintaan. Me puhallamme yhteen hiileen jatkossakin, sillä uusi puheenjohtaja jatkaa hyvää työtä alan ja sillä toimijoiden hyväksi. Kiitos kaikille, olen iloinen voidessani antaa viestikapulan Janne Linnermolle ja luotan vahvasti siihen, että Fespa Finland voi hyvin myös tulevaisuudessa!

 

Juha Heljakka
Toimitusjohtaja
Brand ID Oy

Juha Heljakka

CEO

Brand Id Oy

 

Puheenjohtaja

FESPA Finland ry

 

 

 

A member of FESPA

Kirjaudu